maanantai 11. tammikuuta 2016

Akateeminen heviristeily vol. 7, 2015




Oulun yliopiston raskaan musiikin ystävät ÖRMY ry lienee ainoa Suomen akateemisista hevijärjestöistä, joka on tähän mennessä kasvattanut kävijämääräänsä heviristeilyillä kokonaista 100 % per vuosi (kokonaista 1 -> 2 -> 4 lähtijää - ensi vuonna sitten kahdeksan!). Tänä vuonna aavoilla ulapoilla seikkailivat ja oululaisuutta sen monissa muodoissaan epäedustivat Eetu, Elina, Pauli ja Taneli.


Risteily alkoi mukavissa merkeissä Oulun Heavy Metal Cru(i)s(ad)e -saattueen saapuessa määränpäähän noin viisi minuuttia ilmoitetun takarajan jälkeen. Tästä ei kuitenkaan seurannut satikutia, ja hyttikortit ynnä muut saatiinkin kuitattua HYRMY:n naisilta ilman ongelmia. Seurasi jokavuotinen epätietoinen palloiluosuus terminaalissa, eväspullojen joko juominen tai piilottaminen matkatavaratarkastukselta, kavereiden hukkaaminen ja monen pikku porukan eriaikainen nousu laivaan.

Laivassa ei tarvinnut kauaa kummastella, mitä tapahtuisi. Tänä vuonna tax free aukesi oliks se ny 45 minuuttia lähdön jälkeen, joten siinä oli hyvää aikaa etsiskellä vanhoja ja uusia tuttavia ja istuskella baarissa. (Sellainenkin risteilyvuosi on joskus ollut, ettei heviristeilijöille myydä tax freestä mitään promillepitoista! Siitä vasta poru syntyikin! Tosin kyllä hätä keinot keksi siinäkin tapauksessa.) Risteilyveteraanit Taneli ja Pauli bongasivatkin itselleen myös ulkopaikkakuntalaista seuraa, ja sitten siirryttiinkin seuraamaan kolmatta (?) vuotta heviristeilyä maustanutta hevibändikattausta. Tätä perinnettä ennenhän heviristeilyillä on juhlittu muun muassa Scandinavian Hunksin ja Mamban tahtiin…

Tänä vuonna risteilyllä rämisivät ruotsalaismielinen räyhärässiryhmittymä Bob Malmströn sekä milloin kuulas, milloin aggressiivinen monen tyylilajin taitaja Mustan kuun lapset. 


 

Jähmeäksikin jotkut luopiot keikkameininkiä haukkuivat, mutta löytyipä porukasta myös sellaista mieltä olevia kuuntelijoita joiden mukaan yleisö oli hyvinkin vahvasti messissä. Bändeistä ja näiden livekunnoista örmyläisten "haastattelemat" ihmiset tuntuivat olevan vain sitä mieltä, että hyvin lähti. Bob Malmströmin täysin vakavamielinen bättre folk -vihjailu ja semanttisesti kyseenalainen räyhävokalisointi tuntuivat olevan jokuselle liikaa, mutta muuten musiikista jäi hevikunnalle vain hyvää sanottavaa. Allekirjoittanut ainakin tykkäsi ja näki ympärillään vain tyytyväisiä ilmeitä sekä bändien että yleisön puolesta. Hyvät, intiimit keikat, jossa ilman muuta yleisön ja bändin vuorovaikutus toimivat! On hyvä idea, että keikat järjestetään miltei heti laivaan astumisen jälkeen. Vaikka myöhemmin illalla tunnelma saattaisi olla vieläkin parempi, tällä ajankohdalla porukka ei ehdi unohtaa keikkojen olemassaoloa, ja koko heviväki eksyy vielä suht varmasti yhteen. 

Keikkojen jälkeiset tapahtumat, eli noin 95 % risteilystä, eivät ole millään tavalla referoitavissa mistään yhteisestä metallisisarnäkökulmasta, sillä tästä eteenpäin porukka jakautui erinäisiksi häröpalloiksi, jotka illan ja yön mittaan sitten törmäilivät toisiinsa ja vaihtoivat alati muotoa muodostaen näin hyvinkin monipuolisen ja vaikeasti tulkittavan sosiaalisen konstruktion. Meininki käytävillä ja hyteissä oli pääasiassa äänekäs ja mielekäs, jotkut jaksoivat sitä pidempään kuin toiset. Alkoholia ja elämänpaloa kului reilusti; viini, fiilis ja ruumiinnesteet virtasivat. 




Allekirjoittanut esimerkiksi sompaili siellä sun täällä vailla ihmeempiä päämääriä, pysytteli joko omiensa lähellä tai lähti solmimaan tuttavuuksia, oksensi, yritti nukkua, ei päässyt aamupalalle eikä maihin, nukkui, ja heräsi sen jälkeen krapulaisena uuteen päivään ja miltei ensi töikseen seuraamaan toista yhteistä ohjelmanumeroa, debyyttinsä kärsivää Hevikymppiä. 




Jonnet ja Jonnat eivät pakosti muista Napakymppiä, mutta tämän legendaarisen ysäriohjelman hengessä siis mentiin, mitä nyt konsepti oli hieman enemmän hevanderimpi ja kookahdenksantoistaisempi. Neiti ja Herra X kyselivät herra- ja rouvaehdokkailtaan (tässä järjestyksessä) muun muassa, että panettaako, öriseppä joku kiva runo, mikä on jännin paikka missä olet harrastanut seksiä, kuinka pitkään jaksat yhdellä kertaa, kuinka monta kertaa jaksat yhden päivän aikana ja… no, käsititte varmaan. Milloin vaivaannuttavien, milloin naurunkyyneliä kirvoittavien hetkien saattelemana ohjelmaformaatti kituutti kuin kituuttikin itsensä onnellisiin loppuihin saakka, ja Hevikympistä ihmiset siirtyivät taas ketkä mihinkin, osa esimerkiksi kattoyhteisö ARMY:n yhteiseen kokoukseen. 


 ARMY on siis Akateemiset / Anonyymit / Alkoholisoituneet Raskaan Musiikin Ystävät, hyvinkin vapaamielinen yhteinen itseään tarjoava kattojärjestö, joka ei edes ole mikään oikea järjestö. Se on siis käytännössä se yhteydenpitoelin, jossa heviyhdistykset voivat tiedottaa asioista toisilleen, ehdottaa yhteistoimintaa ja tehdä kaikkea muuta siistiä. Kokouksen asialista on enemmän tai vähemmän sumeiden muistikuvien varainen, sillä kokouksen sihteeri - joka muutenkin laukoi tuttuun tapaansa kuolemattomia läpi koko risteilyn - raapusteli pöytäkirjaan kaiketi vain Paulin, neekerin, kissan ja peniksen. Kokouksessa käsiteltiin, että seuraava yhteinen akateemisten hevareiden eksku olisi Turussa "jossain perseessä, joka nyt ei kuitenkaan ole keskellä ei mitään vaikka onkin 10 kilometriä Turusta" (27-29.5. Hirvensalossa, Aurinkolahden leirikeskuksessa, ja keikkailta Turun keskustassa).

Asialistalle nostettiin myös Detourin jatkaminen ja halu brändätä nimikettä vähän selvemmin ja käyttää hyvinkin vapaamuotoisesti. Homman nimi on siis lisätä akateemisten heviseurojen yhteistyötä ja bändinvaihtoa niin, että kaksi tai useampi paikkakunta sopisivat keskenään keikkailtojen ajankohdista niin, että paikkakunnalta X kotoisin oleva bändi sitten esiintyisi paikkakunnan Y kuppilassa ja toisin päin. Edeltävännäköisessä tapauksessa paikkakunta Y hoitaisi keikkajärjestelyn vastuun ja suuren osan kustannuksista, mutta saa siis paikkakunnan X hevikillalta tulevaisuudessa saman kohtelun omalle bändilleen. Ainakin lappeen Rannan Pikametallimiehet ja Tampereen teekkaripuolen TTYkitys alkoivat saman tien muodostaa allianssia. Oulu ei uskaltanut vielä lupautua mihinkään kaukaisen sijaintinsa ja erinäisten keikkajärjestelyihin liittyvien nykyisten vaikeuksiensa vuoksi. 

Kokousta seurasi lisää juomapuolta niille, ketkä siihen enää pystyivät. Osa risteilijöistä kai muisti syödäkin jossain kohtaa matkan aikana. Suomeen paluu onnistui ongelmitta, ja risteilijöiden välillä vallitsi edelleen mahtava yhteishenki ja sosiaalinen häröpalloilu.

Ilta jatkui joidenkin osalta Espoon Otaniemessä risteilyn virallisilla jatkoilla. Risteilijät istuivat iltaa ja saunoivat Gorsussa, ja yöpyminen järjestyi jossain päin Otakaarta sijaitsevalla kerhohuoneella. Varmasti ihan tuttu paikka teekkareille, mutta allekirjoittanut on näistä ihan pihalla, että missä muka milloinkin oltiin… Se vain tiedettiin, että hauskaa oli! Koko Oulun edustajisto oli kunniakkaasti tai vähemmän kunniakkaasti messissä koko tämänkin ajan, ja pizza ja juoma maistuivat edelleen - talon tarjoamiin makkaraan ja ranskalaisiin ei kehdannut koskea supernälkäisenä, mikä osoittautui ihan järkeväksi ratkaisuksi, sillä ne loppuivat joka tapauksessa kesken.


 Ilta oli hyvinkin muistettava.




Poismeno järjestyi kommelluksitta lauantaina kello kahdentoista maissa, ja iltaseitsemältä väsynyt seurue oli kotiutunut Ouluun. Ensi vuonna uudestaan!



Tämä raportti ei tee millään tavoin oikeutta risteilylle, vaan se täytyy kokea vähintään kolmasti elämässä, jotta tietää, mistä siinä on kysymys ja kuinka kivaa se on. Hypätkäähän siis tähän bandwagoniin, tai veneeseen, hetimiten!